tälläinen päivä

En voi olla miettimättä, miksi tuntuu kuin oranssi pipon kanssa olisi viidensadan kilometrin pituinen matka, eikä vain kävely olohuoneesta keittiöön. En ole saanut tehtyä kovinkaan paljon tänään aikaan ja ajatukseni yliajattelevat kaiken muutenkin. Nyt tuntuu kuin etäisyys olisi kasvanut sietämättömäksi hänen kanssaan ja ehkä auttaisi, jos istuisin seuraan, mutta tottakai sekin täytyy yliajatella. Ajatus, että jos hän haluaisi olla seurassani hän tulisi ihan itse viereeni istumaan. Flunssakaan ei tahdo loppua koskaan, enkä sitä lääkäriaikaa hommannut vaikka kuinka suunnittelin. Tunnen vain itseni epäonnistujaksi ja kamalaksi tyttöystäväksi, enkä tiedä mitä tehdä tai ajatella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.