Luottamuksen määritelmä

Tällä hetkellä on vaikea kuvailla tuntemuksiani. En löydä sanakirjasta minkäänlaista sanaa, mikä kertoisi juuri tästä olosta. Mieleeni tulee kuitenkin sanonta:” Tyyntä ennen myrskyä.” , mikä ei kuitenkaan myöskään kuvaa tätä. Enemmänkin mieleen tulee mielikuva myrskyävästä merestä, josta on onnistuttu tekemään voimakas pysähtynyt hetki valokuvan avulla. Siltä tämä tuntuu, kuin hetkellinen pysähtynyt hetki myrskyn keskellä ( ja kyllä, tiedostan sanoneeni keskellä, en alussa, enkä lopussa), mikä saattaa herätä uudelleen eloon millä hetkellä hyvänsä tai ainakin tuntua siltä, kuin kuva voisi liikkua hetkellä millä hyvänsä, kuin sen kuuluisi jatkaa myrskyämistään. Silti ei voi tietää miten ilma muuttuu kuvan jälkeen.
Kirjoitellessa tätä, katsellen samalla valkoisia tuoksuliljoja, jotka nököttävät samalla pöydällä, kuin tietokoneeni. Tänään yritin epätoivoiselta tuntuvaa yritystä saada niitä eloisammaksi edes vielä muutaman päivän lisää, vaikka tiedän, että jos siihen tiehen menee, muutama päivä ei tule koskaan riittämään. Tällä hetkellä olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että edes nyt hetken ajan tunnen tuoksun jälleen kerran edes hieman vahvempana, vaikka vaisumpana silti kuin alussa.
Olen varmaan jälleen kerran antanut asialle liian suuren merkityksen. Tämä tuntuu ensimmäiseltä kukalta, mitä olen kellekkään ostanut, vaikka se ei pidä paikkansa. Olen eläissäni ostanut yhden siskolleni ja yhden äidilleni, mutta silti tuntuu kuin tieten tahtoen ensimmäistä kertaa elämässäni olisin päättänyt ostaa jollekkin ensimmäistä kertaa kukan.
Se saa minun tunteeni hieman sekaisin myös. Ajatus, että ”ensimmäinen” kukkani olisi päätynyt haudan päälle koristeeksi, ilman mahdollisuutta selviytymiseen. Se ajatus vie minut paikkoihin, mihin en tällä hetkellä halua koskea. Kylmään kuoleminen haudan päälle. Siksi tunsin helpotusta, että päädyin antamaan sen oranssipipolle mielummin, vaikka en tiedä, kuinka paljon voi arvostaa kukkaa, joka ei alunperin ollut ostettu juuri hänelle. Silti tunsin helpotusta ja iloa, sillä hautaa etsiessä en voinut kuin ajatella, että olisin sittenkin halunnut ostaa oranssipipolle kukan ensin.
Olen myös hyvin tietoinen, että jos tahdon edes pienen mahdollisuuden kasvattaa liljasta uuden kukan, minun pitäisi käyttää siitepölyt hyödyksi mahdollisimman pian. Keksin vain tekosyitä lykätä asiaa tuonnemmaksi. Tällä hetkellä selitys numero 32 on, että tahdon odottaa hetken, että kukka näyttää hieman eloisammalta jälleen kerran.
Jään usein vain katselemaan kukkaa, enkä tiedä mitä se minulle tällä hetkellä merkitsee minulle. Eloa, selviytymistä, yrittämistä, menetyksen pelkoa, menetyksen estoa vai itse menetystä. Ehkä ne kaikki on sekoitettu yhdeksi juomaksi ihan vain minua varten, enkä tiedä, onko sen maku hyvää vai pahaa.
En ole koskaan ollut hyvä ajattelemaan uuden luomista. Nautin mielummin niin tutuista ihmisistä kuin esineistäkin. Luulen, että tämän kukan kanssa on sama asia. Siitä on tullut merkityksellinen, enkä halua ajatella, että siitä kasvaisi jotain uutta ja siitä pitäisi päästä irti. Luulen, että minun pitäisi luopua hieman tuosta tunteesta, jos koskaan haluan oppia luomaan uusia asioita. Toisaalta voin aina aloittaa siitä, että ”parantelen” ja/tai korjailen jo vanhaa ja katsoa mihin se minut vie. Ainakin se tuntuu oikealta.
Valkoiset valheet ovat myös saaneet mieleni liikkeelle. Kuka määrittää mikä on valkea valhe ja mikä on suoraan vain valhe. Lapsia kasvatetaan ajattelemaan, että valhe on osa elämää ja välttämätöntä, että ilman sitä ei tule pärjäämään elämässä. Olen varmaan yksi niistä harvoista, joka järkyttyy asian tajuessaan. Ymmärrän kyllä mistä se tulee ja miksi se on tarpeellista, mutta en silti pysty hyväksymään asiaa mielessäni. En mitenkään voi olla täysin mielenrauhassa asiasta.
Älkää ihmeessä käsittäkö asiaa väärin, olen itsekkin turvautunut ”valkoisiin valheisiin” elämässäni. Silti, kun ymmärtää, kuinka paljon sanaa valkoista valhetta käytetään hyväkseen ja tekosyynä, en voi olla kuin suoraan sanottuna järkyttynyt. Olen tullut elämänvaiheeseen, jossa yritän kaikin voimin olla rehellinen käyttämättä yhtäkään valhetta. En ainakaan suoranaisesti. Tiedän miten kierrellä totuutta ja sitäkin aion käyttää vain todellisen tarpeen vaatiessa.
Oranssipipon kanssa olen tullut siihen vaiheeseen, että olen joutunut huomaamaan, kuinka paljon hän todellisuudessa käyttää ”valkoista valhetta” tekosyynään. Onneksi hän enimmäkseen vain kiertelee totuutta ja valehtelee vain, kun hän kuvittelee, ettei ole muuta keinoa. Tiedoksi, että on muukin keino. Totuuden kertominen.
En tiedä mitä luottaminen muille merkitsee. Sitäkö, että toinen uskoo jokaisen sanan, jopa silloinkin kun on ilmiselvää, ettei asia ole niin tai ainakaan täysin niin.Sitäkö, että odotetaan, että toinen sanoo jokaisen asian mielessään, kun itse pitää lähes kaiken sisällään. Ehkä huomaan pienoista katkeruutta asiassa, mikä kumpuaa enimmäkseen loukkaantumisesta. Sitäkö se on, että toiselle merkitsee asia enemmän, joten antakoon hänen kertoa kaiken haluamatta salata mitään.

”Olen pahoillani, etten halunnut kertoa. Olen pahoillani, että haluan kertoa kaiken ja saada enemmän takaisin.”.

Siltä ainakin tällä hetkellä tekisi mieli huutaa ja ehkä parkua ja hetken ajatus, että taas yrittää, jos oven paiskaaminen helpottaisi hetkeksi oloa. Täytyy sanoa, että kyllä se hieman muuttaa asiaa, kun on tietoinen siitä, että oranssipipo tulee ja on jo lukenutkin tekstejäni. Hetken vilahtavan hetken tekstistä meinaa tulla kirje hänelle ja seuraavassa hetkessä teki mieli vain paiskata teksti hänen eteensä ja olla:” Ota siitä ihmeessä kaikki mitä minulla on, eläkä uskallakkaan antaa kaikkea itsestäsi takaisin.”. Ehkä tämä on juuri niitä vilahduksia pysähdytetystä myrkystä.
Mitä luottamus siis merkitsee muille? Tämä on kysymys, mikä minua tällä hetkellä askaruttaa eniten. Voin tällä hetkellä rehellisesti sanoa, että tällä hetkellä kaipaan rauhaa kaiken kaaoksen keskellä. Hetkellistä stoppia ihmisistä, jotka tuntuvat yrittävän, kun kaipaa vain raakaa rehellisyyttä.
En ole koskaan ollut ihminen, joka arvostaa ihmisten yritystä ymmärtämiseen tai teeskentelyyn, joka paistaa aina ihmisistä kilometrien päähän. Kuinka paljon haluaa antaa ihmiselle, joka yrittää olla voimakas sinunkin puolestasi ja esittää iloisuutta, missä sitä ei ole, vain peittääkseen oman surunsa. Kuinka pitkään, ennen kuin alkaa itse ajatella, että näinhän se toimiikin. Pitää siis esittää, että ei ole toiselle taakka. Ehkä tästä syntyy ajatus, ettei jaksaisi aina yrittää olla rehellisyyden perikuva, kun sellaista rehellisyyttä harva ihminen kohtaa koskaan elämänsä aikana.
Koska tällä kertaa selvästi tähtään avautumiseen, jossa lähes kaikki on kirjoitettu jonkinlaisen mielentunnon vallassa, tehden tekstistä ei niin vedenpitävän ja vuoron perään niin laajennettuina kuin piennennettyinä asioita, en voi kuin miettiä jälleen kerran mikä on oranssipipon todellinen luottamus minuun. Mitkä ovat ne asiat, mistä hän määrittelee ne? Mitkä asiat ovat ne, missä hän luottaa minussa? Mitkä ovat todella ne asiat, missä hän ei niinkään luota, mutta ei tahdo ajatella sitä luottamuksen puutteena? Joten jälleen kerran pääsen suureen kysymykseen. Miten muut määrittelevät luottamuksen? Eli tätä miettiessä odottakaame, millon saan taas kirjoitettua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.