Pätkiä sekavia

Tekstit saattavat alkaa olemaan tekstien pätkiä. Jokainen erillainen olo sillä hetkellä vie minua. En halua erotella niitä tuon enempää, vaan ne saavat kaikki mahdollisuuden tulla näkyväksi kaikki. Varoitus. Saattaa olla siis sekavaa.

Minulla ei ole muuta nyt kuin kirjoitus. Olen edelleen levoton ja se tuntuu tekevän minusta päättömän kanan. Haluan saada tämän kaiken energian johonkin, koska jalkojani särkee. Haluan tämän helpottavan. Meditoiminen ei auta. Helpottaa vain hetkeksi, mutta ei koskaan kokonaan.
Tuntuu, kuin yrittäisi juosta pois kehostaan. Niinpä kirjoittelen taas ei mistään aiheesta, kunnes tunnen itseni jälleen minuksi.

En ole kärsivällisyyden ystävä. Kaikki se kärsivällisyys itseäni kohtaan jota vaaditaan on tuskaa. Tiedän miten pääsisin yli. Osaan sen ulkoa ja silmät kiinni, mutta silti pitäisi antaa tunnetasonkin käsitellä asiat omalla painollaan. Antaa tunteiden tulla ja ajan kulua, kunnes olen valmis.
Minun pitäisi olla armollinen itselleni eniten kaikista ihmisistä. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestani. Minun pitää hyväksyä heikkouteni ja elää niiden kanssa. Ehkä se on minun haluni paeta tilannetta. Minun tapani ei hyväksyä asiaa. Joten taidan päästää irti hieman otteista. Ehkä minun tapani puhua kolmannessa persoonassa ei ole hyvä. Se kertoo enemmän kuin haluaisin. Siinä minun yksikköni taas löytyi.
Minun pitää löytää itseni taas. Ja on hyvä aloittaa sillä, etten ole kolmas persoona mielessäni.

Tunnen itseni välillä taas voimaisaksi. Tiedän niillä hetkillä, että selviän. Tai tulen ainakin selviämään. Joskus tuntuu etten jaksaisi. En millään haluaisi yrittää. Nämä saattavat välillä sulautua toisiinsa, kunnes tunnen ajelehtivani, enkä ole varma menenkö vain mukana vai olenko sillä hetkellä selviämässä.

Rakastan oranssipipoa. Todella paljon. En silti pidä ajatuksesta, että hän on ainoa asia, mikä on estänyt minua tekemästä mitään itselleni. Mikä on saanut minut olemaan varma, etten halua kuolla. Älkää käsittäkö väärin, olen helkkarin iloinen saadessaan sellaisen ihmisen joka saa minut saamaan haluamaan selviytyä ja elämään vielä, mutta se taakka, kun on jollekkulle sellainen. Pelkään, että se olisi liikaa oranssipipolle joku kerta.

Odotan paljon nukkumista, koska silloin on ainoa aika kun voin olla epätietoinen levottomuudesta.

Tänään kuullin ystäväni yrittäneen jotain eilen. Sain sysäyksen itseeni. Ja huoleni kasvavat. Osaanko olla vain kivun kanssa? En usko. Jos ei muuten, niin opettelen olemaan ilman kipua välillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.